Yksi ER-tuen pääpalveluista on vuosia olleet kotisivut. Ensimmäiset kotisivut tehtiin jo toimestamme 90-luvulla ja asiakkaina olivat lähinnä hotellit ja ravintolat ja toimitus tapahtui joko HTML-sivuina tai FLASH-sivuina, joka oli yhdessä vaiheessa se TOP OF THE LINE-sivuston merkki. Ensimmäisen vaiheen sivustoja tehtiin vielä jonkin verran 2000-luvun alussakin, mutta sitten kotisivutuotantomme käytännössä pysähtyi kokonaan useammaksi vuodeksi.
ER-tuki oli kuitenkin IT-alalla muissa tehtävissä konsultoimassa yrityksiä aina vuodet 1998-2009 yrityksen silloisen nimen eli AdFox:in alla, joka nykyään toimii vain nettisivuna, antaen yrittäjille vinkkejä markkinointiin liittyen.
Google on ollut ER-tuelle tuttu sen alkuajoista lähtien, mutta koskaan ei toiminta ole varsinaisesti ollut sen ympärillä tietoisesti tekemistä. Google Ads, Google Console ja Google Analytics sekä Google Trends ovat tulleet vuosien aikana tutuksi, mutta vaikka niitä käytämme viikoittain, niin emme ole Ads asiantuntijoita tai Analytics asiantuntijoita, voimme kyllä konsultoida yleisellä tasolla, mutta osaamisemme on kuitenkin toisaalla.
Yrityksen kotisivujen pitäisi olla löydettävät
Jo tuolloin 90-luvulla alkuvuosina oli tärkeätä, että yrityksen kotisivut löytyivät hakukoneista, joita siihen aikaan oli useita. Keinot siihen olivat osittain samoja kuin nykyään, mutta jo silloinkin kaikista tärkeintä oli itse yrityksen kotisivut. Nettikasinot saavat koko ajan lisää asiakkaita ympäri Eurooppaa ja ala on selkeästi kasvava ala, mutta samalla myös alalle on kohtuullisen helppoa avata uusi kasino ja aloittaa toiminta – vaikeus tulee asiakkaiden saamisessa. Jokainen nettikasino tarjoilee samankaltaisia bonustarjouksia ja pelejä ja asiakasetuja, joten miten näin kovassa kilpailussa erotutaan, ja miten Google tulee tässä kuviossa mukaan? Kuten väliotsikko kertoo, kotisivujen pitää olla löydettävät. Mitä erikoisemmalla alalla yritys toimii, sitä helpommin pitäisi sen olla päästä kärkijoukkoon sitä koskevissa hauissa Googlessa, mutta entä kun yritys toimii alalla, jolla on paljon kilpailua? Silloin on tärkeätä huolehtia, että kotisivujen SEO on kunnossa, eli koko sivusto on huomioinut Googlen niin hyvin kuin mahdolllista.
Google on käytännössä monessa maassa se ainoa oikea hakukone, jonka kautta ihmiset hakevat tietoa. Varsinkin meillä Suomessa ei käytännössä ole toista käytössä olevaa hakukonetta, joten kotisivut tulisi toteuttaa Googlen toimintoja ajatellen, jotta kotisivut oikeasti palvelisivat sekä yritystä että sen potentiaalisia asiakkaita.
Kotisivut ja Google
Aloitetaan muutamalla perusasialla, jotka sinunkin kannattaa varmistaa omalta kotisivultasi ja lopetetaan vinkit, johonkin tehtävään, joka todennäköisesti ei ole teillä kunnossa omilla kotisivuillanne. Pitää muistaa Googlen perusajatus auttaa tietoa etsiviä löytämään juuri se heille sopivin tieto. Tässä työssä Google käyttää hyväkseen kaikkea sitä tietoa, mitä sillä on tiedonhakijasta ja hänen historiastaan ja toiveistaan, samalla kun sen tietokoneet ja algoritmit perkaavat internetin pohjattomasta tietovarastosta tuloksia sekunnin murto-osissa käyttäjän näytölle. Googlea käytetään nimenomaan tiedonhakuun, niin miksei kotisivut sitten tarjoa sitä oikeata tietoa, pelkkä palveluiden tai tuotteiden listaus ei ole riittävää tietoa.
Q&A eli kysymykset ja vastaukset
Onko kotisivunne sellainen, mikä vastaa mahdollisiin asiakkaiden ongelmiin ja kysymyksiin?
Löytyykö kotisivuiltanne tieto sellaisessa muodossa, että se vastaa potentiaalisten asiakkaiden kysymyksiin ja ongelmiin, vai onko tieto esitetty luettelomaiseksi tai teknisesti? Sivuston kokoa ei pidä pelätä, sillä Google arvostaa sivustoa, jolla on paljon materiaalia. Voit aivan hyvin rakentaa sivuston siten, että sieltä löytyy sekä selittävät osat että tekniset osat. Selittävät osat voivat olla vaikka sivuston uutisosio, blogimainen osuus, jossa kerrotaan palveluista ja tuotteista niiden ominaisuuksien kautta.
Onko kotisivuillanne oleva tieto järjestetty oikealla tavalla?
Tässä emme puhu oikeinkirjoituksesta vaan siitä sisältääkö sivunne väliotsikoita ja onko tekstiä tarpeeksi? Lyhyet ja riittämättömät palvelu ja tuotekuvaukset eivät riitä lisäämään sivuja kunnolla Googleen. Esimerkiksi tämä artikkeli on tehty tarpeeksi pitkäksi päästäkseen Googlen tietokantaan. Lisäksi tässä artikkelissa on useita kappaleita, väliotsikoita, avainsanoja, linkkejä ulospäin ja ennen kaikkea myös linkkejä sivuston muille sivuille, eli sisälinkkejä. Google arvostaa sivustoa, joka pyrkii tarjoamaan mahdollisimman kattavan vastauksen tietoa etsivälle yhdessä paikassa, eli ns. hubi.
Ovatko kotisivunne mediatiedostot kunnossa?
Mediatiedostoilla tarkoitetaan sivustollanne olevia kuvia. Ovatko kuvat nimetty siten, että ne tukevat sivuston tarkoitusta, vai onko kuvien nimi tullut suoraan kamerasta, vai onko käytössä se kuvan nimi, joka kuvalla on kuvapankissa, mistä kuva on ostettu? Tämäkin asia on jotain, mikä oikein tehtynä auttaa erottumaan massasta. Samalla myös jokaiseen kuvaan liittyy ns. alt-teksti, joka on hyvä lisätä jokaiseen kuvaan sen sijainnin eli sivun perusteella siten, että se tukee sen kyseisen sivun tavoitteita.
Oletteko miettineet millä kysymyksellä tai millä sanoilla teidän tarjoamat palvelut tai tuotteet tulisi löytyä?
Tämä on yksi peruskysymyksiä, kun sivustoa lähdetään rakentamaan, miten asiakkaat ja potentiaaliset asiakkaat teitä kenties etsivät, miten he löytävät kilpailijanne sivut, miten kilpailijoiden sivut ovat paremmat kuin teidän?
Onko sivustonne linkitykset kunnossa?
Yksi asia, joka monelta kotisivulta puuttuu, on sen linkitykset muualle internettiin. Linkityksiä ei luonnollisestikaan kannata tehdä kilpailjoiden sivustoille tai wikipedian sivustoille, mutta varmasti jokaiselta alalta löytyy hyviä referenssi sivustoja, jotka tukevat yrityksen kertomaa ja antavat siitä lisätietoja. Näiden referenssisivustojen lisäksi sivujen tekstit tulisi linkata myös sivuston muille omille sivuille, jotka antavat lisätietoja aiheesta. Näin luodaan kokonaisuus, joka tarjoilee parhaan mahdollisen vastauksen ja palvelun tietoa hakevalle, onko teillä tehty näin?
Nämä edellä esitetyt ovat perusasioita, jotka pitäisi olla jokaisella kotisivulla kunnossa, mutta ne eivät sitä todellakaan ole. Asioiden kuntoon laittaminen ei yleensä ole teknisesti tai työnkään kannalta vaikea asia, mutta se vie oman aikansa, mutta samalla sanottuna se kannattaa tehdä.