Paikallismarkkinointi kuntoon

Nykyaikana pienelläkin yrityksellä on mahdollisuudet ottaa paikallisesti haltuun ”kaikki” kanavat, niin digi- kuin printtikanavat. Ainakin tämä on mahdollista kotikulmillamme eli Lohjalla.

Lohjalla toimii jo yli 30 vuotta julkaisujaan jakanut Ykkös-Lohja, jonka jakelu kattaa nykyään koko Lohjan sekä Pohjois-Siuntion ja Nummelan joka viikko, siten että kokonaisjakelussa on 34 000 lehteä joka keskiviikko.

Jotta tämä ei vielä olisi aivan riittävästi, Ykkös-Lohja tekee lisäksi kerran kuukaudessa laajennetun jakelun lehden, jolloin lehti jaetaan koko Vihtiin ja lisäksi vielä Karkkilaan- jolloin keskiviikon jakelussa on yhteensä 44 000 lehteä! Ja lehden saavat kaikki, jotka asuvat alueella ja ovat mainosjakelun piirissä.

Lehti + digi

Lehtien lukeminen on vähentynyt kansallisesti, mutta tutkitusti Ykkös-Lohjaa luetaan hyvin. Tuleehan se tilaamatta jokaiseen kotiin, mikä siitä ei ole kieltäytynyt. Lehti kertoo tulevista tapahtumista ja kaupungin kaupunkilaisia koskevista päätöksistä puolueettomasti ollen täysin sitoutumaton puolueisiin.

Mutta lehti ei tavoita aivan kaikkia, osa lohjalaisista, siuntiolaisista, vihtiläisistä ja karkkilalaisista ovat jo niin diginatiiveja, että he käyttävät vain digimedioita. Onneksi Ykkös-Lohja on maksutta luettavissa myös PDF lehtenä ja kaikki sen artikkelin on Google indeksoituina nopeasti netistä löydettävissä – ja täysin ilmaiseksi.

Digipuolen kanavia on tarjolla paikaillisesti muitakin samasta tilauspaikasta, kuin mistä yritykset saavat mainoksensa Ykkös-Lohja lehteen. Valittavina ovat mm.

www.ostalohjalta.fi sivusto sekä sen Facebook-kanava, joilla kerrotaan alueen yritysten ja liikkeiden tarjouksista.

www.lohja2021.fi on sen sijaan perustettu tulevien Asuntomessujen takia kertomaan mitä Lohjalla tapahtuu ja mitä Lohjalla on tarjolla.

www.lohjanravintolat.fi sen sijaan kertoo lounaslistoja, ravintolatapahtumia ja kaikkea aiheeseen liittyvää.

www.ostavihdista.fi ja sen vastaava Facebook-kanava taasen tarjoilevat vihtiläisille Vihdin alueen liikkeiden ja palveluiden mainoksia.

Lisäksi on tarjolla myös Karkkilan OstaKarkkilasta-Facebook kanava.

Näiden lisäksi löytyy digipuolelta myös www.kuninkaantie.fi sivusto, jolle pääsee artikkelimuotoisesti mukaan, mutta vähemmän aivan suorina mainoksina – mutta jos olet kirjoittanut 1-2 sivua omasta firmastasi, tuotteistasi tai toiminnastasi, kannattaa laittaa infoa tulemaan, ja teksti löytää paikkansa vähintäänkin tuolta Kuninkaantien sivustolta.

Kokonaisuudella paras peitto

Jos siis miettii yksittäinen pienen liikkeen markkinointia, niin omin toimin saa tietenkin maksutta laitettua mainoksen esimerkiksi omalle Facebook-seinälle ja erilaisiin ryhmiin Facebookissa, mutta näistä ei yksikään tapa tule esille Google haulla. Ykkös-Lohjan kokonaispaketti tarjoaa näkyvyyden niin printissä kuin digissä kaikille alueella toimiville yrityksille. Onko sinulla yhtäkään todellista syytä, miksi et mainostaisi näin kattavasti? Nimittäin todennäköisesti kysymys ei ole hinnasta, kokeileppa ja ota yhteys lehden mediamyyjiin Kariin ja Bosseen.