Vuoden 2018 tapahtumia

Menneenä vuonna olimme mukana aloittamassa useampaa kotisivuprojektia, joista osa lähti hyvin ”lentoon” ja osa on vielä lähtökuopissaan. Jokaisen sivuston osalta työ jatkuu vuonna 2019 samalla kun etsimme uusia kumppaneita, uusia suomalaisia sivustoja sekä saatamme aloittaa myös uusia sivustoprojekteja.

Menneenä vuonna, eli 2018, aloitimme mm. tällaisen sivuston: www.eepelit.fi jonka pääsisältönä tulee olemaan eSports Suomessa + uutisia maailmalta

Aloitimme myös www.hyvinvointi.pro sivuston, jonka sisältöä ovat meidän hyvinvointiimme liittyvät asiat ja uutiset.

Myös politiikan sivustomme käynnistettiin uudelleen. Aiemmin meillä oli vain kunnallistason poliittisten uutisten sivusto, mutta tulevia eduskuntavaaleja ja muutenkin tulevia vuosia ajatellen ja poliittisia uutisia ajatellen avasin uuden Suomen kattavan sivuston, jolle olemme vähitellen keränneet ja ohjanneet suomalaisten puolueiden omia artikkeleita: www.suomenpolitiikka.fi

Rakentamisen erikoisuutissivustomme jatkoi rauhallisesti eteenpäin samoin kuin muotiin erikoistunut sivustomme

Yksi mielenkiintoisimmista vuoden 2018 aloituksistamme oli Itämeren oma sivusto, www.itamerensatamat.fi, joka aloitettiin valitettavasti liian myöhään syksyllä, joten sisältö on täysin uutispainotteista, mutta kevät 2019 toivottavasti tuo sivustolle myös alueen palveluita – se jää nähtäväksi.

Saa nähdä mitä tuleva vuosi 2019 tuo tullessaan. Oli meillä paljon muitakin uusia sivustoja, esimerkiksi autoiluun erikoistunut www.autotjaliikenne.fi sai hyvin uusia lukijoita ja kävijöitä ja sivusto jatkaa tulevana vuonna vuoden 2018 jäljillä.