Trendien seuraaminen on yrittäjän elinehto

Yrittäjän työ ei lopu vapaa-ajallakaan, sillä uutuudet ja trendit voivat valloittaa alan vain muutamissa tunneissa. Nopeat syövät hitaat tai ainakin nappaavat aikaiset asiakkaat. Älylaitteiden ja sosiaalisen median ansiosta tieto uutuuksista on välittömästi myös asiakkaiden saatavilla, ja kulutustietoiset asiakkaat odottavat yrittäjien mukauttavan omaa toimintaansa vähintään yhtä nopeasti.

Yritysmaailma murroksessa

Viihdemaailma on kokenut viime vuosien aikana mullistuksen. Tavalliset videovuokraamot ovat sulkeneet ovensa, ja niiden paikan ovat ottaneet kansainväliset ja muutamat kansalliset suoratoistopalvelut. Harva hankkii enää CD-levyjä, kun kaikki musiikki on saatavilla vain muutaman mainoksen kuuntelun vaivalla. Vanhat kivijalkakasinot jäävät pölyttymään, kun nykyaikaiset nettikasinot pysyvät mukana pelissä ainoastaan seuraamalla uusia trendejä sekä pitämällä palvelunsa ja pelivalikoimansa ajan tasalla. Esimerkiksi ne yritykset, jotka ensimmäisenä tajusivat siirtää palvelunsa älypuhelimiin, ovat ehtineet kasvattaa käyttäjäkuntaansa jo kauan.

Kaikki kehitys ei tapahdu hetkessä. Esimerkiksi virtuaalilasit ovat olleet olemassa jo melko pitkään, mutta niiden hyödyntäminen vaikkapa kasinopelaamisessa on vielä alkuvaiheissaan. Virtuaalilasien hinta laskee jatkuvasti, ja pian sellaiset voi löytää lähes jokaisesta kodista osana muita arjen laitteita. Nyt käydäänkin mielenkiintoista kilpailua siitä, kuka ensimmäisenä kehittää virtuaalilaseille soveltuvia pelejä ja kuka ottaa ne ensimmäisenä laajamittaisesti käyttöön? Tässäkin tapauksessa voit olla joko yksi ensimmäisistä tai yrittää pysyä edelläkävijöiden perässä.

Miten pysyä ajan tasalla?

Pelkkien perinteisten uutissivustojen satunnainen selaaminen ei riitä yrittäjille. Sen sijaan, että yrittäisit selata mahdollisimman monta uutissivustoa niin sanotusti kannesta kanteen, kannattaa ottaa haltuun erilaiset yrittäjille tarkoitetut uutissisällöt. Näihin on yleensä poimittu kaikki tärkeimmät yrittäjää koskevat uutiset eri aloilta. Lisäksi kannattaa etsiä omaan alaan spesifimmin liittyviä uutissivustoja, jotka uutisoivat herkemmin pienistäkin uudistuksista. Jotkin uutissivustot mahdollistavat myös reaaliaikaisten sähköposti-ilmoitusten saamisen kiinnostavista uutisista.

On myös varmasti sanomattakin selvää, että pelkkiä suomalaisia uutisia seuraamalla ei välttämättä pääse pitkälle. Monet uudistukset tulevat tutuksi muissa maissa jo kauan ennen kuin ne rantautuvat Suomeen, ja siksi yrittäjän tulisi seurata myös kansainvälisiä uutisia, vaikka yritys toimisikin pelkästään Suomessa. Esimerkiksi maksuverkkoon liittyvät uutiset saattavat koskea palveluitasi myös suoraan, jolloin voit saavuttaa asiakkaidesi luottamuksen kertomalla ongelmista ajoissa.

Kuuntele asiakkaita

Totuus kuuluu asiakkaiden suista. Yrittäjän tuleekin ehdottomasti kiinnittää huomiota yrityksensä saavutettavuuteen ja asiakaspalvelun laatuun. Pienetkin häiriöt verkkosivun toiminnassa tai päivittämättömät tiedot sisällössä voivat ärsyttää asiakkaita, jolloin on tärkeää, että yhteydenotto yritykseen toimii mahdollisimman mutkattomasti. Lisäksi asiakkailla saattaa olla myös aidosti hyviä ideoita yrityksen palveluiden kehittämiseen liittyen. Asiakkailta voikin pyytää palautetta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Monet yritykset ovat valjastaneet sosiaalisen median myös yhdeksi palautteenantokanavaksi. Nykyaikaisella asiakkaalla saattaa olla mielikuva, että sosiaalisessa mediassa palautteeseen vastataan keskimäärin nopeammin kuin perinteisellä yhteydenottolomakkeella tai sähköpostilla.

Aina ei kannata hätiköidä

Vaikka ajankohtaisen tiedon seuraaminen on yrittäjälle kultaakin kalliimpaa, uudistuksiin ei välttämättä aina kannata hypätä pää edellä. Onkin tärkeää seurata useita eri uutiskanavia, ja tarvittaessa hakea lisätietoa tai konsultaatiota.

Myös verkostoituminen muiden yrittäjien ja ammattilaisten kanssa kannattaa. Tällä tavoin yrittäjä voi valmistautua tuleviin uudistuksiin jo etukäteen, jolloin vältytään sukellukselta tuntemattomaan. Uutisvahti tai luotettava konsultaatioyritys voi joissain tapauksissa jopa pelastaa yrityksen maineen, mutta vähintäänkin se mahdollistaa yrittäjälle usein varmasti tarpeellisen hengähdyshetken kaiken median seuraamisesta. Yleensä yrityksen kasvaessa yrittäjän on mahdollista hankkia eriytyneempää konsultaatiota tai eri alojen työntekijöitä, jolloin jokainen voi parhaansa mukaan keskittyä oman alansa uudistusten ja trendien seuraamiseen ja arviointiin.