Otsonointi auttaa homeen poistossa

Kosteusvauriot ovat Suomessa valitettavan yleisiä. Useita vuosia sitten julkaistun eduskunnan tarkastusvaliokunnan raportin mukaan Suomen rakennuskanta on 1,45 miljoonaa rakennusta, joista asuinkäytössä on noin 85 %. Rakennuksista löytyvät merkittävimmät ongelmat julkaisun mukaan liittyvät kosteuteen. Homevaurioiden esiintyvyys oli puolestaan vuonna 2012 pien- ja rivitaloissa 7-10 prosenttia ja kerrostaloissa 6-9 %.

Samaisen julkaisun mukaan merkittävästi vaurioituneissa rakennuksissa asuu arviolta 324 000 – 597 000 ihmistä. Kosteusvauriot ja homeen haju koskettavat siis valtavaa joukkoa ihmisiä Suomessa. On myös huomioitava se, että kyseisessä selonteossa ei oltu huomioitu omakotitalojen määrää.

Mistä kosteusvaurioita oikein tulee?

Eräs kosteusvaurioita edistävä tekijä on tilojen liika puhdistaminen. Tiloja, joita puhdistetaan liikaa, ns. heikot homeet ja bakteerit eivät enää viihdy. Toisin sanoen kovat kemikaalit ja tehokkaat puhdistusaineet jättävät jälkeensä vain pahat mikrobit ja bakteerit – paljon käytettynä. Ilmiö onkin erittäin yleinen: luonnolliset hyvät bakteerit tukahdutetaan kemikaalisoituihin ilmansuodattimiin sekä desinfiloiviin aineisiin, joita ei muutenkaan suositella käytettävän – paitsi sairaaloissa tai vatsatautiepidemioiden aikaan. Suomalaista sisäilmaa tutkimalla on myös todettu se, että terveyshaittoja aiheuttavien rakennusten huonepöly oli kuollutta. Verrokkien huonepölystä löytyi puolestaan erittäin kirjava ja rikas mikrobisto. Tietenkään pelkkä liiallinen puhdistaminen tai rakennusten huono ilmanvaihto ja liiallinen tiiviys ei selitä kaikkea ongelmaan liittyen, mutta ovat joka tapauksessa varteenotettavia syitä.

Homeen hajusta eroon pääseminen

Kosteusvaurio saattaa tuntua nenään hyvin pistävältä ja muutenkin epämiellyttävältä hajulta. Taloissa ja rakennuksissa esiintyvä tavallisin home on musta home. Musta home on hyvin haitallista terveydelle. Homeen poistaminen vie tavallisesti hyvin pitkän ajan. Se on prosessi, johon tarvitaan sekä kalliita työkaluja kuin myös erilaisia puhdistusaineita, jotka pahimmassa tapauksessa vain lisäävät pahan homeen ja mikrobien potentiaalista kasvuympäristöä.

Markkinoilla on kuitenkin saatavilla ei-kemiallisia puhdistuskeinoja, kuten otsonointi. Otsonointi on luonnosta lainattu keino epäpuhtauksien poistoon. Otsonointiprosessi on muutettu kätevästi laitteen muotoon ja kompaktiin kokoon. Ozoneair-otsonointilaitteen avulla homeitiöt on mahdollista taltuttaa jopa muutamassa tunnissa.

Mitä otsonointi on?

Otsonointi on Ozoneair-ilmanpuhdistinlaitteella tehtävä puhdistusoperaatio, jossa laite muuttaa ilmassa olevan vapaan hapen otsoniksi. Tämän jälkeen otsoni iskee ilmassa olevien epäpuhtauksien ja hajujen kimppuun. Aluksi Ozoneair täyttää tilan kokonaan aktiivisella hapella eli otsonilla. Otsoni havaitsee ilmasta hajun sekä niiden aiheuttajan, jonka jälkeen se neutraloi hajut sekä sen lähteen. Kun tilan ilmasta on poistettu hajua aiheuttavat itiöt, on kohde jälleen raikas ja epämiellyttävistä hajuista vapaa. Puhdistuksen jälkeen ylimääräinen otsoni muuttuu jälleen tavalliseksi hapeksi. Tämä tapahtuu muutaman tunnin sisällä käsittelyn jälkeen, jonka jälkeen tilaan voi palata takaisin.

Ennaltaehkäisyssä huomioidaan pala kerrallaan

Kuten kaikkien tilojen ja rakennusten kanssa, on puhtaanapidon suhteen syytä katsoa kokonaisuutta. Monesti usean tekijän yhteispeli on saanut aikaan ikävää oirehdintaa tilankäyttäjissä. Omia asuintiloja on syytä tarkastaa säännöllisesti, jotta pitkälle päässeiltä ongelmilta voidaan välttyä. Tiloissa pitää kiinnittää huomioita esimerkiksi huonoon ilmanvaihtoon, eri materiaaleihin päässeeseen kosteuteen sekä vaikka paikalliseen homevaurioon. Nämä yhdessä voivat luoda oireita asukeille. Aikaisessa vaiheessa ongelmien poisto on kuitenkin helpompaa.

Jo alkaneet ongelmat voidaan helposti hävittää otsonoinnin avulla, jolloin voidaan palauttaa asuintilaan ihana ja raikas ilma, jossa on taas mukava olla.