Minä tuotan sekä ER-tuen kautta, että toisen yritykseni Kettu Markkinoinnin kautta sisältöä eri yritysten ja toimijoiden sosiaaliseen mediaan.
Monipuolista sisällöntuotantoa
Tuotamme perussisältöä kuten tekstiä, kuvia ja kilpailuja. Tarvittaessa myös videoita ja digiesityksiä asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Teemme työmme suunnitelman mukaisesti ja asiakkaan kanssa sovittua päämäärää kohden edeten. Miten sitten työmme eroaa esimerkiksi yrittäjän itsensä tekemisestä? Miksi joku tilaa meiltä työn, minkä hän itsekin osaisi tehdä?
Yrittäjän aika on rahaa
Yrittäjä on useimmiten oman ammattinsa rautainen osaaja, hän osaa tehdä työnsä hyvin – mutta tietotekniikka ja sosiaalinen media tai markkinointi ei ole hänen pääalansa, joten tietämys ja mielenkiinto aihetta kohtaan saattaa olla pienempi kuin mitä pitäisi, ajatellen yrityksen toimintaa ja näkyvyyttä. Toisaalta taasen yrittäjällä saattaa oman työ ntekemisessä mennä aikaa jo nyt niin paljon, että hän ei katso ehtivänsä istua koneen ääressä päivittämässä kotisivujaan tai sosiaalisen median kanavia tai edes ottamassa valokuvia toiminnastaan.
Itse tuotan pääosin sisältöä paikalliseen kaupunkilehteen (Ykkös-Lohja), mutta yhä enenevässä määrin myös sosiaaliseen median ja meillä onkin jo varsin laaja joukko erilaisia yrityksiä, joille sisältöä tuotamme (jokainen arkipäivä ja välillä viikonloppuisinkin). Teemme työmme yrittäjän ja yrityksen kanssa yhteystyössä eli sovitulla tavalla ja yleensä aina sopimussuhteessa, joka kestää minimissään muutaman kuukauden. Pikavoittoja emme lähde hakemaan vaan haluamme oikeasti kehittää asiakkaamme markkinointia eteenpäin tekemällä työmme mahdollisimman asiantuntevasti ja hyvin.
ER-tuki ja Kettumarkkinointi tekevät tätä työkseen, se on meidän osaamistamme ja teemme sen yleensä myös nopeammin, koska itse työ on meille rutiinia. Jokaisen asiakkaamme sisältö mietitään asiaakkan toiveiden ja tavoitteiden mukaisesti ja varsinainen työ tehdään pitkälti itsenäisesti. Kun alussa on sovittu pelisäännöt, tyylit ja tavat, on itse työntekeminen sitä normaali hommaa, sisällöntuotantoa.
Miksi se maksaa jotain, somehan on maksuton
Silloin tällöin saamme kuulla, että sisällöntuottamisesta ei kannata maksaa, kyllähän sitä osaa kuka tahansa tehdä. Kysymys ei olekaan pelkästään tekniikasta vaan ajasta, halusta ja suunnitelmallisuudesta. Ja toinen syy maksamattomuuteen on, että eihän se Instagram tai Facebook, Twitter, LinkedIn… tms.. maksa mitään… yleensä nämä asiakkaat eivät sitten itsekään päivitä digimedian kanaviaan kuin ehkä kerran kuukaudessa, ja juuri siitä syystä meillä on palvelumme – me päivitämme sopimuksen mukaisesti ja kohderyhmää ajatellen.
Kustannustasommekin on sellainen, että joskus palkkoja maksanut yrittäjä ymmärtää, että työstä pitää maksaa jotain – ja me laskutamme nimenomaan siitä mitä teemme, emme vain olemisesta. Sopimushinnat riippuvat siis täysin siitä, mitä olemme asiakkaan kanssa sopineet tehtäväksi; missä, koska, kuinka usein, miten, millä, kenelle….
Tavoitteena ei ole vain tuottaa sisältöä vaan tuottaa lisäarvoa asiakkaalle, ja uuden lisääntyneen näkyvyyden kautta myös sitten sitä lisämyyntiä.