ER-tuki tuotti ensimmäiset kotisivut asiakkaille jo 1990-luvun puolessa välissä ja silloin tehtiin paljon Flash-animaatioita ja muutenkin sivuilla tapahtui paljon eikä ääniäkään unohdettu. Nykyiset yritysten kotisivut taasen ovat paljon hillitympiä ja rauhallisempia sisällöiltään. Nykyään keskitytään asiakkaan palvelemiseen mahdollisimman yksinkertaisesti ja nopeasti ilman ylimääräisiä hienosteluja.
Näiden 20 vuoden aikana tottakai tekniikkakin on muuttunut todella paljon ja ihmisten käytössä olevat verkkoyhteydet nopeutuneet huomattavasti – lisäksi ovat tulleet lukemattomat erilaiset päätelaitteet. Ihmiset voivat töissä, työmatkalla, lomalla, kotonaan katsella nettisivuja vaikka kotitelevisiosta tai siitä älykännykästään ja niiden kotisivujen pitäisi sitten kohtuullisesti reagoida näihin erilaisiin päätelaitteisiin. Siksi kannattaa muistaa, että normaalit pienet yritykset ja niiden kotisivut tekevät kompromissejä tässä muokkautuvuudessaan. Puhutaan mobiiliresponsiivisuudesta, kun pitäisi puhua vain tuosta sisällön muokkautuvuudesta eri päätelaitteille – eivät ne kaikki välttämättä mitään mobiileja ole.
Ennen myös koodasimme eli tuotimme kotisivut alusta loppuun, kun taasen nykyään käytämme alihankkijoidemme kautta valmiita koodipohjia, joiden päälle saamme rakennettua asiakkaan toivoman kokonaisuuden. Viime vuosina olemme keskittyneet oikeastaan täysin WordPress alustaan, kylläkin pitäen silmät auki muita mahdollisia kehitysalustoja asiakkaillemme. Lisäksi nykyään on asiakkaita, joille myös tuotamme sisältöä. Tämä sisältö pääosin kylläkin julkaistaan vain sosiaalisessa mediassa eli teksti paljon lyhyempää ja entistä enemmän kuvakerrontaa, mutta yhä vielä on myös joitakin asiakkaita joille teemme myös kotisivujen päivityksiä, vaikka koulutamme asiakkaamme myös itse päivittämään WordPress sivustonsa.
Jonkin verran teemme vielä myös koodausta. Osaamista on sekä omasta takaa, että alihankkijoidemme puolesta, mutta tämän osuus on vähentynyt vuosi vuodelta – mutta mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sitä ei tiedä kukaan.
Jos olemme tehneet kaikenkaikkiaan reilusti yli 200 sivustoa, jokaisessa niissä on kehitettävää – graafisesti, käytöltään ja sisällöltään ja myönnämme sen usein myös asiakkaiden kanssa. Nykyään pitää valmistautua siihen, että omat yrityksen kotisivut tulisi uudistaa kokonaan aina 2-3 vuoden välein – entinen 5-8 vuotta ei enää riitä, niin nopeasti erilaiset tekniset asiat ovat viime vuosina kehittyneet ja sitä myöten myös ihmisten käyttötottumukset ja odotukset.
Jos tuntuu, että omat kotisivunne kaipaavat päivitystä, tai että ne eivät löydy Googlesta – me osaamme auttaa. Ota yhteyttä ja kysy lisää.
Sähköpostitse: kari.oksanen@ertuki.fi