Olen mentoroinut nyt yksinyrittäjiä joitain vuosia. Näiden vuosien ja tapaamieni yrittäjien kanssa olemme käyneet erilaisia keskusteluja niin yrittäjän omasta kehittymisestä, yrityksen kehittämisestä ja yleensä yrittäjyydestä. Samalla monesti ovat tulleet erilaiset talousasiat esille ja siksi otin tällä kertaa aiheeksi nimenomaan yksinyrittäjät ja heidän taloudenhallintansa.
Vieläkään ei Suomen kouluissa ole riittävästi talouskasvatusta nuorukaisille. Talouskasvatus on yleensä ollut vain katsaus yhteiskuntaan ja yrityselämään, mutta todellista talousajattelu, jota kaivataan elämässä, eivät koulut ole liiemmin antaneet. Siksi moni nykyinen yrittäjä ei ole täysin tietoinen siitä, mitä hän oikeasti ansaitsee, ja mihin kaikkee hänen rahansa menevät. Yrittäjänä ei kannata myöskään laskea niitä omia työtunteja, sillä niitä tulee paljon.
Mutta jo pelkästään yrittäjän omien lainojen vertailu on yksi lähtökohta, josta voi aloittaa omien kuluja tarkistelun ja samalla saada kenties niitä jopa pienemmiksi kuukausi tasolla. Yksinyrittäjällä monesti sekä kulut että tulot muodostuvat pienistä puroista ja hallinnoimalla näitä puroja mahdollisimman hyvin, voi parantaa omaa taloudellista tilannettaan.
Ei kaikkea yhteen koriin
Yrittäjyydessä on selvää myös se, että välillä on hyviä aikoja ja toisinaan tulee niitä huonoja aikoja. Silloin kun tilauksia on ja myynti vetää, on hyvä edes yrittää laittaa osa tuloistaan sijoitettavaksi. Esimerkiksi erilaiset rahastot ovat helppo ja hyvä tapa sekä saada sijoituksia hajautetusti, mutta myös keräännytettyä niitä kohtuullisen helposti. Pankit tarjoavat edullisia mahdollisuuksi vaikka alkaa kuukausisäästäjäksi jollain summalla. Rahastosäästämisessä parasta on se, että et sitoudu kuitenkaan laittamaan välttämättä joka kuukausi tiettyä summaa, ja voit noiha hyviä aikoina laittaa vähän enemmänkin. Tällainen vararahasto on hyvä olla olemassa, jos jonakin päivänä tulee tilanne, että tilauksia ei ole tai rahaa tarvitaan nopeasti – oma rahoitus on monesti hyvä vaihtoehto, vaikkakin yrityksellä on hyvä olla myös lainaa taseessaan.
Eikä niitä säästöjä todellakaan kannata sijoittaa yhteen koriin, vaan hajauttaminen on päivän sana. Toisaalla myös esimerkiksi kullan arvo on noussut huimasti, joten kultakorut ja kultarahat ovat ihan hyvä sijoituskohde tulevaisuutta ajatellen.
Tulevaisuuden suunnitelmat
Harvoin olen tavannut sellaista yrittäjää, joka olisi koko elämänsä tehnyt vain yhtä asiaa. Monella yrittäjällä on takanaan useampia eri alojen yrityksiä, onnistumisia ja epäonnistumisia ja siksi kannattaa aina myös pitää silmät ja korvat auki tulevaisuuden mahdollisuuksia ajatellen. Aina voi tulla tilanne, että haluat myydä nykyisen toimintasi ja aloittaa aivan jonkun toisen, niin silloin on varmistettava, että nykyinen yrityksesi on sellaisessa kunnossa, että liiketoiminnan voi myudä edelleen.
Yksinyrittäjän on monesti vaikea saada omaa liiketoimintaansa myytyä jo siitä syystä, että kaikki liittyy yrittäjään itseensä. Siksi tavoitteena monesti onkin löytää se reitti yrityksen kehittämiseen siihen pisteeseen, että varsinaisen työn tekee joko alihankkija tai työntekijä. Jos työn tekee alihankkija ja koko yrityksen toiminnot ovat hyvin kuvattuja ja prosessit selkeitä, on yrityksen myyminen aivan mahdollista.
Olen oman yli 30 vuotisen yrittäjäikäni aikana tavannut liian monta vanhaa yrittäjää, jotka eivät ole laittaneet yritystään myyntikuntoon ajoissa. Tämä on johtanut ja johtaa siihen, että yrittäjän joutuessa lopettamaan, täysin toimintakuntoinen yritys myös loppuu ja pahimmillaan yrityksen omaisuus siirtyy kunnan valvottavaksi.
Arvosta itseäsi
Yksi tärkeimmistä ohjeistani jokaiselle yrittäjällä on oman itsensä arvostaminen. Eikä kyse ole vain pelkästään työn ja saavutusten arvostamisesta, vaan ihan oman itsensä arvostamisesta.
Se liittyy mm. siihen, että yrittäjän pitää asettaa oma itsensä enemmän etualalla kun tekee tärkeitä päätöksiä ja oman itsensä hyvinvointiin pitää löytää aikaa. Eivät ne kahvilankaan asiakkaat katoa, jos yrittäjä kertoo hyvissä ajoin pitävänsä parin viikon loman, mutta jos yrittäjä ei pidä lomaansa, voi hän palaa loppuun. Sama partureissa, hierojilla yms. Pitämällä itsestäsi huolta, jaksat paremmin ja yritykselläsi on paremmat mahdollisuudet menestyä.