Varmaan joidenkin mielestä kumma otsikko, mutta joskus pitää aina miettiä, mitä se firman tilille tuleva raha maksaa. Osa rahasta tulee asiakkailta, osa lainoista, osa omasta taskusta – ja kaikella rahalla on oma hintansa. Jossain tapauksessa se hinta tulee työn kautta ja toisissa lisäämällä oma kate jälleenmyydyn tuotteen hintaan. Yritysrahoituksen ja omien lainojenkin kohdalla on hyvä katsoa ja tutkia ennen kuin menee ja hutkii menojaan.
Yrityksen työarvo
Olen tavannut vuosien varrella mentoroinnin yhteydessä yrittäjiä, jotka tekevät pitkiä päiviä, mutta eivät ansaitse käytännössä mitään. Heillä kuitenkin on ollut aivan mahtava ammattitaito, mutta ongelma on ollut hinnoittelu, eli he eivät ole uskaltaneet laskuttaa sellaista summaa työstään, joka heille olisi oikeudelle ja kohtuudella kuulunut. Tämä liittyy osittain suomalaisuuteen ja asenteeseen yrittäjyyttä kohtaan, joka varsinkin menneinä vuosikymmeninä ei ollut mitenkään hyvä. Onneksi nykyään nuoremmat yrittäjäpolvet jo uskaltavat laskuttaa oikeita euroja työstään, ja siten saavat oikeasti tuloja ammatistaan.
Lainojesi hinnoittelu
Samalla kun miettii mitä hintaa omalle työlleen asettaa, jotta jotain jäisi itsellekin niin välillä joutuu myös miettimään oman elämän ja yrityksen rahoitusta, ja varsinkin yksinyrittäjillä nuo lainat ovat sitten monesti samoja, eli oma henkilökohtainen laina = firman laina. Silloin lainalaskuri on välttämätön työkalu oikean lainatason ja kulujen löytämiseen.
Lainamarkkinat avautuivat jo vuosia sitten ja nykyään niin pienemmät ja suuremmat yritykset ja yksityishenkilöt voivat hakea lisärahoitusta pankkien lisäksi myös yksityisiltä rahoittajilta, joiden joukossa onkin sitten suuri valikoima erilaisia lainoja, mutta samalla myös laaja kirjo lainaehtoja. Samalla yksityiset lainoittajat toivat lisää kilpailua ja vaikka lainan voi saada nykyään lähes minuuteissa, on tärkeätä tietää lainaa hakiessaan, kuinka paljon on oikeasti maksamassa siitä rahasta, minkä itselleen on ottamassa.
Lainojen koroissa ei ole varsinaista viidakon lain tyyppistä rajatonta markkinaa, mutta lainojen koroissa on kuitenkin huomattavia eroja ja jokaisen omia rahojaan vastuullisesti miettivän kannattaa oikeasti käyttää aikaa oikean lainoittajan valinnassa.
Lainojen koroista ja niiden nousemisesta on mediassa ja pankkien suulla puhuttu jo viimeiset pari vuotta, mutta tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä että lainojen korot nousevat vasta 2020-luvulla. Esimerkiksi monen pankkilainan pohjana oleva Euribor on jatkanut oleiluaan miinuspuolella, ja monet pankit ovatkin myyneet kohtuullisesti erilaisia korkosuojauksia lainoilleen.
Varastotuotteiden hinnoittelu
Jos sinulla on yrityksessäsi varasto ja varastossa tavaraa, on hyvä muistaa, että jokainen varastotuote on ostettu joskus ja jokainen varastossa oleva tuote maksaa sinulle jokainen päivä rahaa. Raha ei välttämättä vähene tililtäsi, mutta mitä kauemmin tuote on varastossasi, sitä enemmän se tulee maksamaan sinulle ja varastoja pitäisi ajatella varastonkierron kautta, missä jokaisella tuotteella on oma seuranta-aikansa. Uusi tuote myydään tietyllä hinnalla, vanha tuote toiselle hinnalla ja jossain vaiheessa pitää tuotteesta päästä eroon ulosheittohinnalla – ja koko ajan varaston pitää muuttua, eli oikein toimivassa tuotevarastossa tulisi olla tuotteita kaikilta alueilta, myös niitä tuotteita, joita voi myydä edullisesti pois uusien tieltä.
Varastoajattelu pitää muistaa jo alkuperäisessä hinnoittelussa ja tuotteen elinkaaren aikana tapahtuvassa hinnoittelussa. Siksi isot ketjuliikkeet voivat myydä joitain tuotteita jopa 70% alennuksella, ja jopa tappiolla, koska uudet tuotteet, joista saadaan hyvä hinta, on tulossa niiden paikalle varastolle. Varastossa on kuitenkin tilaa vain tietyn verran, eikä varastoja ole mitään järkeä kasvattaa vain sen vuoksi, että yrityksen taseessa olisi omaisuutta. Parempi se omaisuus on rahana tilillä kuin varastossa tavarana.
Yrityksen oma raha
Entä sitten kuinka paljon on järkevää makuuttaa yrityksen rahaa tilillä. Eikö olisi paljon järkevämpää sijoittaa myös yrityksen pankkitilillä makaava raha parempaan käyttöön esimerkiksi rahastoihin tai muihin sijoitusvälineisiin. Jo pienellä vaivalla on mahdollista saada yrityksen ylimääräinen käteinen tekemään töitä yrityksen tulevaisuuden eteen.
Laskutuksesta huolehtiminen
Teetkö itse laskutuksen? Huolehditko itse perinnästä, tiedätkö tarkasti maksuajat? Me teimme pitkään laskutuksemme 100% itse, kunnes ymmärsimme, että sekään ei ole meidän core-business. Eli teimme laskutussopimuksen asiaan perehtyneen yrityksen kanssa ja nyt meillä on täysin online- järjestelmä, mistä näemme, kuinka paljon olemme laskuttaneet ja kuinka paljon meillä on saatavia – reaaliajassa. Tämän lisäksi sopimuskumppanimme hoitaa automaattisesti jälkiperinnän ja oikeudellisen perinnän. Tämä on johtanut siihen, että nykyään saamme yli 99% kaikesta laskutuksesta oikeasti itsellemme.